sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Oulun aikataulua ja osallistuja luettelot

Moikka!

Nyt on tullut alustavat aikataulut ja osallistuja luettelot livetimingiin.

Aikatauluun pääset painamalla tästä ja osallistuja luetteloon painamalla tästä .

Ei muuta vielä, mutta viikolla vielä päivittelen :)


Terv. Ida

perjantai 26. syyskuuta 2014

Pieniä juttuja

Heipsan!

Huomenna siis tuttuun tapaan 7:45 jumppa ennen kisoja,katsomossa tavataan.
Annoimme myös pienen kotiläksyn uimareille. Viimeistään tiistaina tulee siis tuoda meille näytille paperilla kisaverra joka sitten yhdessä uimarin ja valmentajien kanssa katsotaan läpi. Näin harjoitellaan millaisia kisaverroja tulee olla niin, että voimme myös kaikkia neuvoa ja huomata mitä uimari itse ajattelee.

Pienimuotoisena huomiona heille, jotka eivät lähde Oulun kisoihin perjantaina 3.10, että silloin uidaan normaalisti treeni. Eli treeneihin ne jotka EIVÄT lähde Ouluun. :)


Terv. Ida

torstai 25. syyskuuta 2014

Infoa

Heippa!

Päätimme tänään, että aloitamme pienen kokeilun ja vaihdamme torstain ja tiistain treeni sisällön paikkaa. Suomeksi siis tiistaille tulee kova teho treeni ja torstaille kelaus. Pitkien päivien jälkeen torstaina selkeästi väsymys painaa enemmän kuin tiistaina ja kokeilemme jos uimarit saisivat enemmän irti tästä järjestelystä!

Tässä myös JS-cup lajit sekä Oulun ruska-uintien lajit:

JS-cup:

Julius: 800vu
Olli: -
Maxim: -
Atte: 50ru 100vu
Hanna: 200sku 50pu
Siiri:200sku 50pu
Martta: 200sku 100vu
Sampo: 200sku 50pu
Mimosa: 50pu 100vu
Amanda: 200sku 50pu
Inka: 50ru 100vu
Viivi M: 100vu 50pu
Viivi P: 200pu
Sara:-


Oulu:

Martta:  200vu 200ru 50ru 100vu
Viivi M:100ru 100sku 100su 100vu
Viivi P:100ru 100sku 50ru 100vu
Siiri: 100ru 200sku 100su 50 ru
Atte: 100ru 100sku 100vu
Julius:200vu 200ru 100su 100vu
Sara:200vu 200sku 100vu
Maxim:200vu 100su 400vu
+ viesti

Js-cupissa ollaan näillä näkymin molemmat jos ei ihmeitä ja Ouluun meidän ryhmästä lähden matkaan minä (Ida) :) Laittakaa sähköpostia nykäskää hihasta jos kysyttävää.
Sähköposti myös taisi tulla kaikille jossa kerrottiin Ouluun lähtö tapahtuu hallin viereiseltä hiekka parkkipaikalta klo 15:00 olkaa ajoissa! Laitan vielä Oulu infoa enemmän ensi viikolla !:)


Terv. Ida

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Kisalajeista

Hei!

Emme valitettavasti ehtineet aloittaa uimareidemme kanssa vielä ensi viikonlopun, la 27.9 JS- Cupien lajien katsomista aikaisemmin, (huomiomme keskittyi enemmän Oulun kisojen lajeihin ja Ahvenanmaan leirille lähtijöiden keräykseen...) joten jos lapsenne on tulossa kyseiseen JS-cuppiin ja ei tule tiistaina treeneihin (jolloin katsomme lajit) niin olisimme kiitollisia jos ehtisitte kysyä lapsiltanne mitä lajeja he haluavat uida ja infota meitä tiistai iltaan mennessä, jos mahdollista. 

Kaikki voivat myös alustavasti pohtia mitä sieltä löytyisi mieleistä, jotta treeneissä lajien keräys käy nopeammin.

1. 50 RU naiset
2. 50 RU miehet
3. 200 SKU naiset
4. 200 SKU miehet
5. 200 PU naiset
6. 200 PU miehet
7. 100 VU naiset
8. 100 VU miehet
9. 800 VU naiset
10. 800 VU miehet
11. 50 PU naiset
12. 50 PU miehet 


Pahoittelut, että emme ehtineet infota tästä aikaisemmin ja ottaa lajeja ylös!

Terv. Ida

torstai 18. syyskuuta 2014

Päivitystä

Heippa!

Ajattelin tätä kautta hieman infota, että kaikille tulee tieto. Elikkä tänään (torstaina 18.9) oli uimarit todella väsyneitä ja se myös näkyi. Ei siis selkeästikkään ollut mitään turhaa kitinää väsymyksesta vaan se myös todella näkyi. Treenimme ovat todella myöhään tiistaisin ja torstaisin, mutta tällä hetkellä asialle ei oikein voi mitään. Toivoisimme, että katsotte vähän (moni varmasti näin tekee !) monelta lapsi menee nukkumaan. Niinkuin jokainen vanhempi tietää niin myös ravinnon saanti on tärkeää:) Voitte myös välillä keskustella lapsen kanssa, jos väsymys painaa kovasti niin voi jättää esimerkiksi yhden treenin väliin tai pitää sen lyhyempänä. On todellä tärkeää kasvavan lapsen kannalta, että ei väsymyksen takia rasitu liikaa. 
Ajateltiin, että infotaan täällä vähän niin ei tule mitään yllätyksiä ja tiedätte missä mennään. Hienosti on kuitenkin pääasiassa mennyt ja reippaita lapsia on Flipperit-ryhmä täynnä. Todella ylpeitä valkkuja on.

Terv. Ida

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Ahvenanmaan leiri

Hei!

Ahvenanmaan leiristä vielä, jos joku ei ole huomannut katsoa. Eli kaikkien vanhempien sähköpostiin on pitänyt tulla tietoa kahdesta tulevasta leiristä, joista pinnalla nyt enemmän tämä ahvenanmaa. Ahvenanmaan leiri sijoittuu siis ajalle 10.10-13.10. Leiri ovat pääasiassa erittäin mukavia kokemuksia ja lapset nauttivat. Siellä on paljon mukavaa yhdessä oloa ja tekemistä. Itse leiri paikkaa on myös kehuttu. Suosittelemme siis kaikille lähtöä leirille :) Aikataulusta on enemmän sähköpostissa. 

Huomioikaa viimeinen ilmottautumis päivä, joka on 20.9 la Terolle osoitteeseen tero.valimaa@swim.fi

Terv. Ida

perjantai 12. syyskuuta 2014

Ouluun 4.-5.10

Martta Ruuska: lähtee
Viivi M: lähtee
Viivi P:lähtee
Siiri:lähtee
Atte:lähtee
Sampo: ei lähde
Julius: lähtee
Olli:?
Mimosa: ei lähde
Amanda: ei lähde
Sara: lähtee
Hanna: ei lähde
Inka: ei lähde
Maxim:lähtee

Tässä taas jälleen tarkastus kierros, laittakaa mulle viestiä jos on virheitä! :)

Hyvää viikonloppua!


Terv. Ida

torstai 11. syyskuuta 2014

Viikonlopusta

Heippa!

Elikkä kisat alkavat lauantaina klo 11 ja verra klo 10. Nähdään uimareiden kanssa kahvion edessä olevassa katsomossa/tasanteella 9.45 kerätään siinä porukkaa kasaan ja tehdään jumppa, eli jumppa kengät ja jumppa vaatteet päälle. Siitä siirrytään sitten verryttelemään  ja kohti omia lajeja. Muistuttaisin vielä, että uimareille evästä mukaan kisoihin!

Sähköposteihin on tullut vanhemmille infoa tulevasta ahvenanmaan leiristä ja infoan blogiin myös lisää heti kun saan tiedot itselleni. Kaikkia toivotaan tietenkin mukaan!:)

Terv. Ida

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

syysuinnit + ruskauinnit

Moi!

Syysuinneista on nyt tullut lisää tietoa! Elikkä alustava aikataulu, sekä alustava lähtölistä. Täältä voi käydä kurkkimassa http://swim.fi/321. Laitan vielä blogiin lisää infoa torstaina tai perjantaina missä nähdään/monelta ja keskustellaan lasten kanssa myös treeneissä. Pieni tiivistys vielä tännekkin mitä tavaroita tulee olla mukana.

-(useampi mielellään) uikkari 
-(useammat mielellään) lakit ja lasit (jos menee rikki)
-Kengät + kuivat jumppa vaatteet
-Evästä, kuten banaaneja, leipää, juotavaa jugurttia yms.
-Juomapullo!
- Ja tietenkin pyyhkeet shampoot yms.

Vielä muistuttelisin myös ruskauinteihin lähdön ilmoittamisesta, osalta puuttuu! Perjantaina tosiaan illalla laitan listan menemään eteenpäin.


-Ida

lauantai 6. syyskuuta 2014

Oulun kisat 4.-5.10

Hei!

Tänään siis tuli tieto, että viimeistään ensi perjantaina pitää olla tieto ketkä ovat lähdössä Ruskauinteihin, joten laittakaa mielellään torstaihin mennessä tieto lähteekö lapsenne (osa laittanutkin), niin me laitetaan tieto eteenpäin. Olisi kiva saada ilmoitus ajoissa. Toivotaan, että mahd. moni pääsee mukaan:) Laitan sitten vielä torstaina kootun listan ketä olisi lähdössä, niin jos viitsitte käydä torstai iltana kurkkaamassa ettei kukaan ole jäänyt listasta! Hinta oli siis siinä 100 euron paikkeilla.

Hyvää viikonloppua!

-Ida

torstai 4. syyskuuta 2014

Syysuinnit

Heippa!

Katsottiin tänää uimareiden kanssa syysuinteihin lajeja ja melkein kaikille saatiinkiin katsottu!
Hyviä lajeja uimarit valitsivat ja nyt tsempataan sitten kisoja kohti!

Julius: 100vu, 100su, 50pu
Olli: 100su 50pu 50vu
Maxim: 200vu 100pu
Atte: 100 ru 50 vu
Hanna: 100ru 50su 100pu
Siiri:100pu 50vu 50su
Martta:100ru 100pu 100vu
Sampo: ei tule
Mimosa:100vu 100su
Amanda: ei tule
Inka: 100ru 50su
Viivi M: 100 ru 100 su 200 sku
Sara: 100ru 100vu 50pu
Viivi P:50pu 100pu 100su


Nyt vielä muistuttelisin, että syysuinteihin tarvitaan edelleen lisää toimitsijoita, että saadaan kisat pidettyä joten käykääpä ilmottautumassa mielellään! Linkki löytyy edellisestä tekstistä ja suoraan seuran etusivulta pääsee klikkaamalla!

Terv. Ida

tiistai 2. syyskuuta 2014

Vanhempain ilta tiivistys

Moikka!

Tästä lähtee tiivistys vanhempain ilta asioista ja tärkeää asiaa luvassa! Toivottavasti ei jää mitään unohtamatta.

Alkuun kävimme vielä kertaalleen viikkorytmimme, josta aikaisemmin olenkin laittanut eli:

Ti: kelaus
To: kynnys/kova
Pe: Tekniikka/nopeus/kevyt

Lisäksi meidän ryhmän IKM-ikäiset käyvät keskiviikkoisin Barracudat-ryhmässä uimassa yhden lisätreenit ja olemme keskustelleet heidän valmentajien kanssa, että pääasiassa se on kevyt treeni ja meidän ryhmäläiset voivat ottaa tarpeen tullen kevyemmin jos heillä sattuu olemaan kova treeni ja sovimme näin. ( Esimerkiksi jos meillä on torstaina tärkeä kova treeni)

Nyt on tulossa lisäksi seuran järjestämiä isoja kisoja ja olisi mahtavaa jos pääsisitte toimitsemaan tai edes toinen vanhempi tai edes osaksi päivää. Kisat kun ei onnistu ilman teitä vanhempia:) Kyseiset kisat ovat Syysuinnit 13.9. ja IKM- karsinnat 1.-2.11
Syysuinnit ovatkin jo ihan ovella ja sinne voi toimitsijaksi ilmottautua tästä  http://www.swim.fi/lomake.html?id=15

Sanon myös nyt, että katsomme uimareiden kanssa lajit torstain ja perjantain aikana ja tästä pääsee kilpailukutsuun, josta näkee myös lajit.
http://files.kotisivukone.com/swim.kotisivukone.com/Kilpailut/2014/Syysuinnit_2014/syysuinnit_kisakutsu_2014.pdf

Puhuttiin eväiden ja muutenkin syömisen tärkeydestä urheilevilla nuorilla. Kun tulee urheiltua tuon verran ja ollaan kasvavassa iässä niin muistakaa syödä ja vähän katsoakin että tulee ylipäätään syötyä:) Samalla puheeksi tuli, kun on muita harrastuksia tai perjantaisin treenit alkavat jo melko ajoissa niin mielummin tehdään niin, että uimari nipistää treeneistä ja SYÖ rauhassa ja kunnolla niin, että jaksaa!

Kisoista taas sen verran, että ollaan lähdössä Ouluun Ruskauinteihin 4.-5.10 (näillä näkymin lähdetään kuitenkin jo perjantaina 3.10 aikaisen lauantai kisajakson alun takia) Ja toivomme tietenkin mahdollisimman montaa mukaan. Jotta tiedetään varautua esim. monta bussia tarvitaan ja mistä ryhmistä lähtee valmentajia niin voitte alkaa laittamaan mulle jo alustavia (tai pitäviä) ilmottautumisia. Infotaan myöhemmin sitten, että millon täytyy tietää varmaksi.
HUOM! Tässä vielä, että noin laskelma tällähetkellä Oulun reissun hinnasta on 100e/uimari, riippuen paljon lähtee yms. mutta tuo oli hinta-arvio ja siihen kuuluu kaikki koko vklp.

Oma toimikisoista: Tietenkin saa sellaisiin lähteä, mutta täytyy muistaa ilmoittaa tarpeeksi aikaisin, että on halukas ja mitä uimari haluaa uida, että kerkeävät mennä laskutukseen yms. Ilmoitukset näistä Amandalle, koska Amanda hoitaa meidän kisailmottautumiset

Ilmoitattehan mahdollisesti sähköpostilla tai viestillä jos lapsenne ei pääse treeneihin. Tämä ihan myös sen takia, että valmentajat ja vanhemmat tietävät missä lapsi menee kun on ollut joskus tapauksia seurassa, että lapsi on lähtenyt treeneihin ja kun vanhemmat ovat soittaneet valmentajille lapsen perään niin on lapsi löytynyt esim lastenaltaasta :D. Pidämme kirjaa paikalla oloista.

Uimareille on myös tulossa hieman leirejä! Ensimmäisenä tähtäimessä viikolla 42 on Ahvenanmaan leiri ja infoa on tulossa lisää myöhemmin kun Tero saa toiselta suunnalta vielä lisää tietoa. Ryhmämme IKM- ikäisillä on myös mahdollisuus lähteä ensivuoden puolella hiihtoloman aikoihin (tietoa tulee lisää myöhemmin) ulkomaan leirille lämpöiseen. Näistä leiri asioista tällähetkellä tietää Tero enemmän, joten jos on kysymyksiä hinnoista tai muusta niin ottakaapa yhteyttä sinne päin :) 

Tämän viikon lauantaina eli 7.9. on myös Speedon myynti uimahallilla klo 17-20, josta voi ostaa mm. laseja ja uikkareita. Tilaukset ovat nyt tulossa, jotka laitoitte minulle ja Janne laittaa teille sähköpostia kun ne voivat hakea kahviosta, lasku tulee mukana. Tytöt, joille on tulossa remmi räpylää kestää hieman kauemmin  ollaan kaikkien teidän ja vanhempien kanssa siitä puhuneet joille se tulossa.

Hallilta on nyt tullut taas tiukkaa palautetta säännöistä ja niitä aletaan taas tarkkailemaan. Meitä koskevia nyt lähinnä, että ILMAN uimapukua suihkuun ja niinkuin palaverissa puhuttiin niin tämähän on joka hallissa ihan ikuisuus kysymys, mutta pidetään huoli, että me toimisimme sääntöjen mukaan ja näyttäisimme hyvää esimerkkiä muille ryhmille. Uimahallin tiloissa ei saa tietenkään myös turvallisuus syistä juosta ja patjat tulee laittaa siististi yhteen pinoon.

Meiltä saa tulla kyselemään jos on kysyttävää ja aina on parempi, että tulee kysymään ja kertomaan jos on kysymyksiä tai huolia. Puhuttiin, että kun me valmentajat ei nähdä sinne lapsen hallin ulkopuoliseen elämään on meidän tärkeä saada pienistäkin jutuista tietoa esimerkiksi jos koulussa on sattunut jotain joka on hieman pahoittanut mieltä niin on meidänkin helpompi toimia. Me pyrimme myös siihen, että tulemme rehellisesti kertomaan jos jokin on vähän mielestämme pielessä tai lapsi on surullisen tms. oloinen. Pidetään tämä yhteisenä juttuna ja kun kommunikointi toimii puolin ja toisin on paljon helpompi toimia. Minulla esim on sähköposti puhelimessa niin, että tulee yhtä hyvin kuin tekstiviesti, että rohkeasti vaan.

Jos on jotain mitä haluatte lisää täältä blogin kautta tietää tai on edelliseltä kaudelta tullut jotain ideoita tai kauden aikana tulee niin laittakaa toki minulle (Ida) sähköpostia. Pyrin ilmoittamaan täällä kaiken tärkeän ja tiedettävän tiedon ja päivitän tätä myös niistä vähän pienemmistäkin jutuista. 

Toivottavasti nyt ei siis mitään unohtunut ja kiskasemaan vaan hihasta jos on jotain :) Kausi on lähtenyt mahtavasti käyntiin ja niinkuin tänää uimareillekkin sanoimme niin js-cuppi näytti kyllä, että uimarimme on lähtenyt jo kauden alussa vauhdilla mukaan. Hienoja ennätyksiä ja suorituksia muutenkin! Mahtavaa.

Terv. Ida