lauantai 16. joulukuuta 2017

Muutoksia valmennuskuvioihin

Moikka,

Tänään aamulla kerroinkin jo uimareille tilanteesta. Minun on aika siirtyä sivuun valmennuskuvioista. Mennyt syksy on ollut itselleni melko rankka. Työt, valmennus, opiskelut, opiskelija-aktiivitehtävät. Olen huomannut etten yksinkertaisesti pysty venymään joka paikkaan. Ja jos olen pystynyt, tekemisen laatu ei ole ollut parasta mahdollista.

Opintoni rupeavat olemaan sillä mallilla, että valmistuminen siintää jo lähellä. Tarkoituksena on aloitella opinnäytetyötä ja siirtyä työelämän pariin vuoden vaihteessa. Oman jaksamisen kannalta menoja on karsittava ja valmennus on valitettavasti se, josta joudun nyt luopumaan. Halu jatkaa olisi kova, mutta jos en pysty antamaan itsestäni sataa prosenttia, en halua siihen lähteä. Mieluummin luovutan paikkani jollekin, jolla on aikaa ja motivaatiota panostaa hommaan täysillä. Jos jotain tehdään, se tehdään täysillä!

Varsinkin tänä syksynä on oikein hävettänyt miten huonosti olen ollut mukana valmennuskuvioissa. Panostus on ollut erittäin heikkoa. Tämä ei ole reilua uimareille eikä maksaville vanhemmillekaan. Valmennuksen laatu ei ole ollut parasta mahdollista.

Valmentaminen on antanut minulle erittäin paljon. On ollut hienoa huomata miten fiksuja ja kypsiä junnut ovat! Totta kai, välillä valmentajien hermoja on koeteltu, porukan keskittymisen ollessa mitä on. Olen itsekin ollut 12-vuotias uimarin alku. Tiedän, että se fokus ei pysy aina siinä olennaisessa, varsinkaan koulupäivän jälkeen. Päällimmäisenä mieleen jäävät kuitenkin ne onnistuneet treenit ja se tekemisen meininki mikä porukasta löytyy. Aika usein on saanut lähteä kotiin hymy huulilla onnistuneiden treenien jälkeen. Yksi asia mitä jään varmasti kaipaamaan on se aito onnistumisen ilo, jonka junnuista voi havaita onnistuneen kisasuorituksen tai treenin jälkeen. Paljon parempaa fiilistä ei valmentajana voi saada, parasta!

Ensi viikolla ja joulun välipäivinä olen vielä mukana menossa. Viimeisen treenini vedän 30.12. Tuskin hallilta kuitenkaan täysin häviän. Enköhän keväällä tule ainakin kisoja katsomaan ja mahdollisesti treeneihin silloin tällöin morottamaan!

Mukavaa joulun odotusta kaikille!

-Rasmus

maanantai 11. joulukuuta 2017

Viikko 50

Moikka!

Tällä viikolla mennään hieman poikkeuksellisilla aikatauluilla. Torstaina 14.12. allastreenimme on peruttu, sillä JNV:n voimistelijat tulevat uimaan vuorollamme. He tarjosivat syyslomaleirillä meille harjoitustiloja, joten nyt on takaisin maksun aika. Torstaina pidämme korvaavan kuivaharjoituksen Köyhälammen rannalla.

Laitoinkin uimareille jo aikaisemmin seuraavasta viestiä. Keskiviikkona 13.12. järjestetään Suomi100 teemainen viesti uimahallilla. Kaikilla seuramme uimareilla on mahdollisuus osallistua viestiin. Viesti uidaan kahdella joukkueella ja matkana on 50x50m vapaauintia. Viesti uidaan takaa-ajoviestinä. Viestiin ei erikseen tarvitse ilmoittautua. Torstain allastreenin peruuntumisen takia viestiin osallistuminen olisi enemmän kuin suotavaa. Paikalla mahdollisuus myös verryttelyyn, joten näin ollen tämä käy hyvin korvaavasta treenistä.

Aikataulut vielä kertauksena:

KE 13.12. Suomi100-viesti
Verryttely 16:30, Viestin aloitus 17:30

TO 14.12. Kuivatreeni
17:00-18:30 @Köyhälampi

LA 16.15. JS-cup

keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Ikm-lajit

Tässä vielä kaikkien ikuihin valitsemat lajit:

Pyry 100ru, 50vu, 400vu, 100vu, 200sku, 100su, 50pu
Meri 100ru, 200sku, 50vu, 50ru, 100vu, 50pu
Timo 100ru, 50vu, 400vu, 100vu, 100pu, 100su, 50pu
Ruben 50vu, 100sku, 50su, 50pu
Anttijussi 50pu, 100su
Alex 100vu, 200sku, 50pu, 100su
Aleksi 50vu, 100sku, 50ru, 50su, 50pu
Aleksanteri 100ru, 400vu, 100vu, 50ru, 100pu, 100su, 50pu
Nikita 100ru, 50vu, 100vu, 100pu, 50su, 50pu, 100su
Mikko 50vu, 400vu, 100vu, 100pu, 50pu
Sisu 50vu, 400vu, 100vu, 100pu, 50su, 50pu
Vieno 50su, 50ru
Vilho 100ru, 50vu, 400vu, 50pu
Markus 400vu, 100vu, 200sku, 100su
Arttu 100ru, 400vu, 100vu, 200sku, 100su, 50pu
Samu 50vu, 400vu,100vu, 50su, 100su, 50pu



Kisoihin tarvitaan tuttuun tapaan paljon toimitsijoita, joten jos ette ole vielä ilmoittautuneet mukaan, käykäähän kurkkaamassa alla oleva linkki:
https://www.swim.fi/uutiset.html?110176

tiistai 26. syyskuuta 2017

Ilmoitusluontoisia asioita

Tiistain harjoitukset

Tiistain treenit siis tästä viikosta eteenpäin 16.15-18.30. Allas 16.15-17.45, kuiva 17.45-18.30. Treeniaikaa on siis 30min entistä vähemmän. Myös osa muista ryhmistä on menettänyt saman verran treeniajoistaan verrattuna viime kevääseen. Toivottavasti uusi treeniaika ei aiheuta isompia ongelmia kyytien ynnä muiden suhteen.

Torstain 28.9. miniolympialaiset

Torstain harjoitukset on peruttu miniolympilaisten takia. Olympialaiset järjestetään Harjun kentällä 17-19.
https://www.swim.fi/uutiset.html?107782

Oulun lajit

Alla tänään keräämäni lajit Oulun kisoihin. Lopuilta kyselen lajit viestillä tai torstaina olympialaisissa. Lajit ilmoitan torstai iltana Octoon, joten siihen asti mahdollista aikaa viilata niitä. Vanhemmillekin tiedoksi, että näihin kisoihin teimme linjauksen, että jokainen ui vähintään yhden 200 metrin matkan sekä toisen 400 metrin matkoista. Näiden lisäksi valittavana oli 3-4 muuta lajia.

Make 50VU, 100SKU, 50SU, 100VU
Nikita 200SU, 50VU, 50PU, 400VU, 100SU, 100VU
Vilho 50VU, 100RU, 200SKU, 800VU, 100VU
Arttu 100RU, 50PU, 200VU, 400VU, 100SU
Meri 50VU, 100SKU, 200RU, 400VU, 50RU
Vieno 50VU, 50PU, 200SKU, 400VU, 100VU
Ale 200SU, 50PU, 100PU, 400VU, 50RU
Pyry 100RU, 200VU, 50SU, 400VU, 100SU
Samu 50VU, 50PU, 200VU, 400VU, 100SU
Timo 200SU, 50PU, 100PU, 400VU, 100SU

-Rasmus


sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Rasmus poissa

Moikka!

Olen ensi viikon harjoittelemassa rintauinnin potkua Välimeren aalloissa. Takaisin kuvioihin palaan 26.9. Tänä aikana ilmoitukset poissaoloista ja muutkin yhteydenotot suoraan Roylle.

Royn yhteystiedot:
roy.uinti@gmail.com
040 8317691

-Rasmus

torstai 24. elokuuta 2017

Varustehankinnat

Huomenna olisi mahdollisuus tehdä varustehankintoja Virtasen Jannelta. Treeneissä käytämme perus pullareiden ja laudan lisäksi räpylöitä ja snorkkelia. Joten uudet, jos teiltä ei kyseisiä varusteita löydy niin käykäähän hommaamassa!

Huomenna eli 25.8. on siis klo 16.30-19.00 mahdollisuus uikkari-, lasi- ja treenivälinehankintoihin sekä mahdollisuus tilata ja sovittaa seura-asuja Alvarin kokoustilassa katsomon takana/alla.
Mukana on treeniuikkareita, laseja ja lakkeja. Jos muita Speedon vaatteita em. lisäksi haluatte kokeilla, laittakaa viestiä pikaisesti. Kortilla maksu onnistuu myös.



Ellette pääse nyt paikalle, niin Jannelta suoraan voi tehdä hankintoja seurahinnoin: 
email: janne.jvsport@gmail.com
Facebook: www.facebook.com/JVSportConsulting

maanantai 14. elokuuta 2017

Syksyn treeniajat

Huomisesta alkaen palaillaan siis normaalimpaan treenirytmiin ja päästään altaan puolelle treenaamaan. Ainut muutos viime kevääseen on tullut tiistain harjoitukseen, joka on siirtynyt hieman myöhäisempään ajankohtaan.

Treeniajat syksylle olisivat seuraavan näköiset:

Tiistai 17.45-18.30 jumppa 18.30-20.30 allas

Torstai 17.00-19.00 allas 19.00-19.30 jumppa

Perjantai 15.00-16.30 allas 16.30-17.00 olkapääjumppa

Lauantai 8.00-10.00 allas 10.30-11.30 koulujumppa

Näihin voi tulla vielä muutoksia tämän kuun aikana, mutta näillä aikatauluilla vedetään ellei toisin ilmoiteta. Lauantain koulujumpat pyörähtävät käyntiin 9.9. alkaen. Huomenna aloitellaan treenit Kampuksen kentällä 17.45!

tiistai 8. elokuuta 2017

Tämän viikon treenit

Loppuviikon treenien ajat ja paikat:

To 17.00-18.30  Kampuksen kenttä
Pe 16.00-17.30  Harju, yhteistreeni Barracudien kanssa

Nähdään perjantaina Harjulla puuportaiden alapäässä!


Alla vielä eilisen triahtlonin väliajat ja lopputulokset:

            Uinti       Pyörä        Juoksu 1    Loppuaika
Vilho 3.29       15.58          19.59           24.00
Pyry 3.34       17.24             -                27.00
Mikko 3.49       19.30          24.29           28.50
Vieno 4.15       20.21          25.19           30.16
Markus 3.26       21.57          26.32           31.01
Meri 4.15        22.08          27.10           31.37
Timo 3.55        22.45          27.30           31.49
Arttu 4.02        23.30          28.54           33.29
Juuli 4.10        23.58          29.00           34.03
Kia       4.04        25.52          30.55            35.28

torstai 3. elokuuta 2017

Yleisiä juttuja

Huomenna treenit Kampuksen kentällä kello 16 alkaen.

Syksyn harjoitusta ajoista sen verran, että vaikka seuran kuukausikirjeessä sanottiin päivitettyjen harjoitusaikojen löytyvän seuran sivuilta ei näin ole. Ratavuorot saattavat vielä hieman elää. Meidän ryhmän kohdalla ainakin näillä näkymin torstai, perjantai ja lauantai pysyvät samoina. Tiistaihin saattaa tulla jotain muutosta, oikeat treenivuorot päivitellään ensi viikolla seuran sivuille.


sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Tikkakosken triathlon kisa


Edellisiin aikatauluihin muutoksena maanantaina 7.8. järjestetään 18.30 alkaen triathlon kisa Flippereiden ja Barracudien välillä.

Tässä yleisinfoa Tikkakosken kisaa varten.

Triathlonissa tarvitset:
Uintivarusteet
Ensimmäisessä vaihdossa pyyhkeen jolla voi pyyhkiä jaloista hiekkaa 
ennen kenkien laittoa.
Pyörän ja kypärän.
Juoksuvarusteet.
Mahdolliset lisävaatteet uinnin jälkeen viileällä kelillä.

Reitti on tehty niin että pyöräily tapahtuu pyörätiellä yhtenä 
kierroksena.
Ylityksiin olisi hyvä saada aikuisilta myös pientä liikenteenohjaus 
apua. ( 2 hlö)

Kokoontuminen on Tikkakoskella Luonetjärven koulun vieressä olevalla 
uimarannalla.
Ranta on Tervaskadun päässä.
Uintimatka on noin 200m vastarannan uimalaiturille.
Pyöräily 6 km. Reitti  Tervaskatu, Koulukatu, Tikkakoskentie 
kääntöpaikka Kuikantien risteyksessä.
Juoksu on noin 2 km Luonetjärven rantaa 2 kierrosta edestakaista 
reittiä.

Kohti uutta kautta

Moikka!

Kesälomat alkavat olla pikkuhiljaa lusittu ja on aika palata sorvin ääreen. Pahoittelut siitä, että treenien aloituksesta infoaminen jäi hieman viime tinkaan. Allekirjoittanut heräsi eilen siihen, että ensi viikolla kalenterin sivu käännetään jo elokuulle. Treenit olisi siis tarkoitus aloittaa ensi viikosta alkaen. Pari ensimmäistä viikkoa hikoillaan ulkona, jonka jälkeen siirrytään normaalimpaan rytmiin uimahallin auettua 14.8.

Treeniajat:

vk31

Ti 1.8. 18:00-20:00 Kampuksen kenttä
To 3.8. 17:00-19:00 Alban ranta
Pe 4.8. 16:00-18:00 Paikka ilmoitetaan myöhemmin

vk32 (paikat ilmoitetaan myöhemmin)

Ma 7.8. 18:30→ triathlon kisa Tikkakoskella (info kisasta ylempänä)
To 10.8. 17:00-19:00
Pe 11.8. 17:00-19:00

Toivottavasti olette kesän aikana edes vähän urheilleet, ettei kauden aloitus tunnu ihan niin pahalta.😉

Vedän ainakin elokuun alun treenejä yksin, joten, jos jotain kysyttävää treeneistä tai mistään muusta ilmenee ottakaa minuun yhteyttä. Parhaiten minut tavoittaa viestillä tai sähköpostilla. Olen vielä elokuun täysipäiväisesti töissä ja vuorot ajoittuvat milloin mihinkin ajankohtaan vuorotyöstä johtuen, joten en välttämättä vastaa heti. Pyrin kuitenkin vastailemaan heti, kun kännykän ääreen pääsen.

-Rasmus

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Heinäkuulle omatoimijumppaa

Tässä olisi heinäkuulle omatoimisesti suoritettavaa jumppaa. Ei ole toki pakollista mutta suositeltavaa kaikille. Jumpat suoritetaan viikon sisällä ja venyttelyliikkeitä voi jakaa pitkin viikkoa.

Jumppa 1:

3 kierrosta seuraavasti
-20 yleisliikettä
-20 istumaannousua
-20 ylä- ja alavartalon nostoa

Jumppa 2:

-2x lankku 45s työ 45s lepo
-2x10 punnerrusta (voi tehdä naistenpunnerruksia, tärkeämpää tehdä hyvällä tekniikalla rinta maahan asti)
-2x2x25 kylennostoa (eli kummallekkin puolelle 50 nostoa)
-30x kyykkäys sormet osuu lattiaan (keskittykää etenkin takareisien ja pakaroiden aktivointiin)

Jumppa 3:

200 omavalintaista vatsaa
200 omavalintaista selkää

Venyttelyliikkeet:

Alla on kuvia suositelluista venyttelyliikkeistä. Yksi venytys kestää 30s ja pumppaava venytys. Voi myös tehdä omia venytysliikkeitä. Venyttelyssä tavoitteita on seuraavat:

-Takareisien kireyden poistaminen (lattialla istuen pää polviin hyvä tavoite)
-Nilkkoja voi varovasti venytellä
-Olkapäiden kireyden poistaminen (liukuasennossa pitäisi pystyä olemaan helposti, jos olkapäät kiristää niin hyvä uintiasento on vaikea ylläpitää, etenkin startissa ja käännöksen jälkeen liukuasennot)







torstai 8. kesäkuuta 2017

Kauden lopetus ja uuden kauden aloittaminen

Moro!

Kevätkausi rupeaa pikkuhiljaa olemaan paketissa. Jäljellä on vielä viimeinen puristus viikonloppuna Hyvinkäällä, jossa pääsemme nauttimaan kevään kovan työn tuloksista. Kisojen jälkeen kaikki pääsevät ansaitulle kesälomalle Rollo-leirin kautta. Heillä ketkä eivät Rolloille lähde, kausi loppuu tämän illan treeneihin.

Treenit jatkuvat 1.8. alkaen. Pari ensimmäistä viikkoa treenataan ulkosalla, altaaseen pääsemme siirtymään 14.8. hallin auetessa. Tarkemmista treeniajoista tiedotamme myöhemmin kesällä.

Tsemppiä kaikille Rolloihin ja mukavaa kesälomaa!!

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Pääsiäisen treenit

Morjesta!

Pääsiäinen aiheuttaa hieman poikkeuksia treeneihin:

Torstai 13.4.        treenit normaalisti
Perjantai 14.4.     halli kiinni, ei treenejä
Lauantai 15.4.     treenit normaalisti

Ensi viikolla jatketaan sitten taas normaalisti. Mukavaa pääsiäisen aikaa kaikille!

-Rasmus

torstai 23. maaliskuuta 2017

Uusi käytäntö harjoituksiin

Kevään aikana ryhmässä on tapahtunut syksyyn verrattuna käytöksessä pienoinen muutos. Tämä muutos on valitettavasti ollut huonompaan suuntaan. Treeneissä härvätään ihan omia treeniin kuulumattomia juttuja (sukeltelua, pysähdytään omia aikojaan kesken uinnin jne.), puhutaan samalla, kun valmentajat puhuvat, ei totella valmentajien käskyjä. Tässä muutamia esimerkkejä häiriötä aiheuttavista tekijöistä, jotka häiritsevät niiden harjoittelua, ketkä haluaisivat treenata kunnolla.

Teemun kanssa olemme kyllästyneet sanomaan samoista asioista useaan kertaan yhden treenin aikana. Tämä tekee meistä ärtyisiä ja näin ollen myös valmennuksen laatu voi kärsiä, mikä on väärin heitä kohtaan, ketkä haluavat treenata tosissaan. Jos kokoajan joutuu olemaan komentamassa samoista asioista, on tämä kaikki aika pois valmennukselta.

Edellä mainituista asioista johtuen olemme päätyneet ottamaan uuden käytännön harjoituksiin. Enää emme katsele sitä, että samalle kaverille saa sanoa useaan otteeseen jostain, vaan hänen harjoituksensa loppuu siihen. "Pihalle lennettyä" laitamme myös ilmoituksen vanhemmille, että näin on käynyt ja mistä syystä.

Toivottavasti tämä käytäntö on myös teille vanhemmille ookoo. Näimme, että tämä on tällä hetkellä paras ratkaisu harjoittelurauhan saamiseksi ryhmään. Jos tämä käytäntö ei sovi teille, laitattehan viestiä minulle tai Teemulle.

Kevät terveisin
Rasmus

lauantai 25. helmikuuta 2017

Oulun nuorisouinnit 31.3.-2.4.

Morjesta!

Meidän ryhmän on siis tarkoitus osallistua 1.-2.4 uitaviin Oulun nuorisouinteihin. Reissuun lähdetään kuitenkin jo perjantaina matkasta johtuen. Tarkemmat ohjeet ilmottautumisesta on lähetetty seuran puolesta vanhemmille sähköpostiin. Jos on jotain kysyttävää kisoihin liittyen, laittakaa minulle tai Teemulle viestiä.

Alla vielä sähköpostitse lähetetty info:

Oulun nuorisouinteihin tarvitaan pian sitovat ilmoittautumiset. Osa onkin jo ehtinyt tekemään varaukset, kiitos! Kilpailuihin lähdetään perjantaina 31.03. ja paluu sunnuntaina 02.04. Kisoihin lähtee Flipperit-NSM ryhmät. Viime vuonna kyseinen kisareissu maksoi 137,5€ kaikkine kuluineen. Tarkkaa hintaa emme pysty vielä sanomaan tältä reissulta, mutta tästä saa hieman suuntaa kustannuksista.

Alustavat hotellivaraukset on tehty Original Sokos Hotel Arinaan. 

Ilmoitathan osoitteeseen amanda.rissanen@swim.fi seuraavat tiedot keskiviikkoon 1.3. mennessä:

* tarvitsetko hotellin ja mille päiville
* tarvitsetko ruokailut uimahallilla ja mitkä niistä
* tarvitsetko meno-paluu kyydin

Ilmoittautuminen on sitova, ja laskutus tapahtuu tehtyjen varausten pohjalta.

-Rasmus

tiistai 7. helmikuuta 2017

Vanhempainilta ja hiihtolomaleiri

Ryhmän vanhempainilta pidetään 9.2 19:00-19:30. Toivomme että mahdollisimman moni pääsisi osallistumaan. Vanhempainillassa käydään läpi ryhmän harjoittelua ja harjoitusfilosofiaamme yleisesti, sekä vastaamme kaikkiin kysymyksiin mitä mahdollisesti tulee esille. Käymme myös läpi hieman viestinnästä kodin ja valmentajien välillä. Lisäksi on mukava saada yhdistettyä hieman keitä varsinkin uusien uimareiden vanhemmat ovat joka mahdollistaa ajoittain pienen rupattelun hallilla törmättäessä miten uimareilla menee.

Luettavaa urheilijan ravinnosta http://flipperit.blogspot.fi/2015/09/nuoren-urheilijan-ravinnosta.html. Flippereissä reenimäärät ovat jo hyvää luokkaa ja kilometrejä kertyy roimasti. Täten on hyvä muistaa riittävä ravinnon saanti, jottei treeni valu hukkaan. Toivoisimme että kaikki ainakin silmäilisivät läpi kyseisen tekstin. 2015 keräsin silloiselta flipperit ryhmältä ruokapäiväkirjan kahden viikon ajalta ja teksti on kirjoitettu sen pohjalta.

Hiihtolomaleirin ilmoittautumiset 17.2 mennessä osoitteeseen janne.oksanen@swim.fi. Ilmoittautumiset toki mielellään mahdollisimman pian, jotta osaamme hieman kartoittaa kuinka paljon uimareitamme pääsee leirille. Leiristä on tullut infoa sähköpostiin, jos et ole kyseistä sähköpostia saanut ole yhteydessä minuun.

Ilmoittautuminen Oskari uinteihin toimitsijaksi löytyy osoitteesta http://www.swim.fi/lomake.html?id=16

Lisäksi kiinnostuneille:


keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Kauden aloitus

Hei!

Uusi kausi on saatu taas käyntiin. Ryhmään on saatu kuusi uutta uimaria, joiden myötä ryhmä on melko jätkä painotteinen. Tervetuloa kaikille uusille uimareille ja vanhemmille.

Kaksi ensimmäistä viikkoa on mennyt meikäläisen komennossa Teemun ollessa Teneriffalla lomailemassa maajoukkueleirin muodossa. Teemu on mukana kuvioissa taas ensi viikosta alkaen. Poissaolojen ilmoitus siis vielä tällä viikolla minulle ja ensi viikosta alkaen Teemulle.

Ilmoitusasioita kauden alkua koskien:

-Ensimmäiset kilpailut ovat sunnuntaina 22.1. järjestettävä Js-cup. Kerään kisoihin lajit tällä viikolla, jos et pääse harjoituksiin ilmoita lajit Whatsappissa. Kevään kilpailukalenteriin pääset tästä.

-Vanhempainilta järjestetään mahdollisimman pian heti, kun Teemu on kotiutunut maajoukkueleiriltä. Tästä infoa myöhemmin lisää.

-Käytämme treeneissä snorkkelia ja lättäreitä, joita ei tainnut uusilla pojilla vielä olla. Näiden välineiden hankkiminen olisi suotavaa. 22.1. Js-cupin yhteydessä on uimahallilla Speedo-myynti, jolloin on hyvä tilaisuus kyseiset välineet hankkia. Tulkaa vaan hallilla nykimään hihasta, jos haluatte neuvoja välineiden hankintaan.

-Muistakaahan ilmottautua Ahvenanmaan leirille, jos kiinnostusta ja resursseja löytyy! Sitovat ilmottautumiset viimeistään 19.2. Leiri-info alla olevassa päivityksessä.


-Rasmus