torstai 23. maaliskuuta 2017

Uusi käytäntö harjoituksiin

Kevään aikana ryhmässä on tapahtunut syksyyn verrattuna käytöksessä pienoinen muutos. Tämä muutos on valitettavasti ollut huonompaan suuntaan. Treeneissä härvätään ihan omia treeniin kuulumattomia juttuja (sukeltelua, pysähdytään omia aikojaan kesken uinnin jne.), puhutaan samalla, kun valmentajat puhuvat, ei totella valmentajien käskyjä. Tässä muutamia esimerkkejä häiriötä aiheuttavista tekijöistä, jotka häiritsevät niiden harjoittelua, ketkä haluaisivat treenata kunnolla.

Teemun kanssa olemme kyllästyneet sanomaan samoista asioista useaan kertaan yhden treenin aikana. Tämä tekee meistä ärtyisiä ja näin ollen myös valmennuksen laatu voi kärsiä, mikä on väärin heitä kohtaan, ketkä haluavat treenata tosissaan. Jos kokoajan joutuu olemaan komentamassa samoista asioista, on tämä kaikki aika pois valmennukselta.

Edellä mainituista asioista johtuen olemme päätyneet ottamaan uuden käytännön harjoituksiin. Enää emme katsele sitä, että samalle kaverille saa sanoa useaan otteeseen jostain, vaan hänen harjoituksensa loppuu siihen. "Pihalle lennettyä" laitamme myös ilmoituksen vanhemmille, että näin on käynyt ja mistä syystä.

Toivottavasti tämä käytäntö on myös teille vanhemmille ookoo. Näimme, että tämä on tällä hetkellä paras ratkaisu harjoittelurauhan saamiseksi ryhmään. Jos tämä käytäntö ei sovi teille, laitattehan viestiä minulle tai Teemulle.

Kevät terveisin
Rasmus

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti